lauantai 4. helmikuuta 2012

Animoto rules

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, olemme aloittaneet Maria-kollegan kanssa äikän ja uskonnon yhteistyönä suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuusteemaan liittyvän yhteistyön ysiluokalla. Suunnittelu- ja materiaalinjakoalustana on Joukkovoima-wiki, jonka on samalla tarkoitus palvella myös myöhemminkin esim. OPS:in aihekokonaisuuksien opetusta suunnitellessa.

Törmäsin viime viikolla Anne Rongaksen tekemään loistavaan Toimikas-virikevideoon, joka näkyi olevan tehty Animotolla. Sen olemassaolon olinkin unohtanut, vaikka olimme oppilaiden kanssa kokeilleet sitä viime keväänä. Teimme silloin kasiluokkalaisten ja 3-4luokan eritysluokkalaisten kanssa yhteistyönä videoita antiikin sankareista. Ilmaisversiolla saa tehdä 30 sekunnin videoita ja se riitti kevään tarpeisiin mainiosti, mutta nyt iski halu vapautua tuosta aikarajoituksesta. Niinpä Visa vinkui tunti sitten, kun ostin itselleni kolmellakymmenellä taalalla vuodeksi plus-tilin.

Ajattelin tehdä Animotolla monikulttuurisuusteeman käsittelyn alkuun johdantovideon. Etsin Flickeristä teemaan liittyviä kuvia ja koostin niistä käden käänteessä koevideon. Animoton käyttö on sanalla sanoen nopeaa ja helppoa. Nyt pitäisi tehdä uusi versio, johon pitäisi lisätä myös tekstiä. Erilaisia ajatuksen alkuja, kysymyksiä, väitteitä yms. muita sytykkeitä. Tätä kirjoittaessani tajusin, että näitä kysymyksiä yms. voisi kootakin oppilailta.



Oppilaat ovat juuri saaneet ryhmissä luettaviksi seuraavat kirjat: Faïza Guène: Hällä väliä huomisella, Mats Wahl: Lumi peittää jäljet ja Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika. He ovat saaneet ennakkotehtäväksi pohtia käsityksiään kirjojen keskeisistä teemoista kuten maahanmuutajat pariisilaislähiöissä, pakolaisuus sekä maahanmuuttajat ja rikollisuus. Kurssin työskentelyalustana ainakin alkuvaiheessa on suljettu FB-ryhmä, johon jokainen kirjoittaa ennakkotehtävästään itselleen luomaansa asiakirjaan.

EDIT: Ja sitten pitäisi keksiä joku kätevä ja korrekti tapa antaa kreditit Flickeristä poimittujen kuvien kuvaajille!Laitanpa ne nyt ainakin tähän: Viktor Nagornyy, , Pug50 Jos van Zetten, Senator Kate Lundy, Life Happens, p klashorst, ssoosay, Bird Eye, Voj, Bruce Berrien, Claudio Ar, Abdulmajeed Al.Mutawee,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti