lauantai 22. syyskuuta 2012

Verkkolehteä toimittamaan

Tänä syksynä alkoi koulumme viides toimintavuosi. Kuluneen neljän vuoden aikana olemme pariin otteeseen yrittäneet viritellä koululle verkkolehteä, mutta käytännöt ja työkalut hakevat vielä muotoaan.

Teknisestä näkökulmasta on kyse makuasioista. Tarkoitan sitä, että en ole vielä löytänyt alustaa, joka toimisi mielestäni hyvin. Ensimmäinen kokeilu tehtiin Wikispaces-wikinä, ja viime keväänä kokeiltiin Flockleria. Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Flockler varsinkin on mukavan aikakauslehtimäinen, mutta ainakin viime keväänä vielä sen käytössä oli tiettyjä pulmia, joita en osannut ratkaista. Linkittäminen Posterous-blogiin ei ollut niin sulavaa, kuin kuvittelin, ja kuvien lisääminenkin tuntui hankalalta ja takkuili. Magazine Factoryynkin rekisteröidyin ja yritin sitäkin koekäyttää. En tarkalleen muista, mihin sen käyttö tyssäsi. Muistaakseni kyse kuitenkin oli siinäkin jonkinlaisesta kuvien lisäämisen kankeudesta (joka on saattanut hyvin johtua käyttäjästäkin) sekä hieman wikimäisestä ulkonäöstä.

Tänä aamuna törmäsin sitten vahingossa tvt-opetuksessa FB-ryhmässä uuteen kotisivupalveluun Wix.com, josta ainakin toistaiseksi on olemassa myös ilmaisversio. Ajattelin, että kokeillaampa tänä vuonna sitten sitä. Loin sinne pohjan, joka näyttää toistaiseksi tältä



Wix vaikuttaa kaikinpuolin monipuoliselta, helppokäyttöiseltä ja sujuvalta, ja sille on siksi varmasti muutakin käyttöä. Wixissä on loputtomasti houkuttelevia valmiita malleja, ja kaikkia sivuja voi muokata helposti aivan mieleisekseen. Sivuille on helppo upottaa kuvia ja selattavia kuvagallerioita, videoita ja vaikka mitä muuta. Vaikuttaa siis kaikin puolin lupaavalta.

Tekninen puoli on tietysti verkkolehden teossa sinänsä pikkujuttu sisällön tuotannon rinnalla. Toivottavasti mahdollisimman monet luokat innostuvat tekemään lehteen sisältöä. Kuten pohjasta näkee, olen ajatellut, että lehdestä ilmestyisi tänä vuonna kolme numeroa. Nähtäväksi jää, onko se sopiva määrä ja ovatko ilmestymisajankohdat sopivat. Koulumme on yhtenäiskoulu ja käsitykseni mukaan alaluokkalaiset on helppo saada innostumaan lehden teosta. Itse ponnistelen yläkoululaisten motivoimikseksi. Usein näkee sanottavan, että tekstien julkaiseminen jotenkin automaattisesti motivoi oppilaita kirjoittamaan. Omat kokemukseni eivät kyllä aukottomasti tue tätä näkemystä ;)

Meillä oli viime viikolla varsin onnistunut vanhempainilta, pari viikkoa sitten koulun presidentinvaalit ja ensi viikolla on mahtava Sibelius-konsertti. Oma musiikkinäytelmäproduktiokin on käynnistymässä, ja oppilaskunta ja tukioppilaat ovat suunnitelleet syksyksi erilaisia teemapäiviä. On erilaisia pukeutumispäiviä, Halloween-discoa ja liikunta- ja pelipäivää. Tässä vain muutama esimerkki siitä, että hyviä jutunaiheita meiltä ei siis ainakaan tule puuttumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti