perjantai 26. syyskuuta 2014

Kasvokkain verkossa

Puhe opettajien TVT-taidoista on usein sen päivittelyä, kuinka surkealla tolalla asiat ovat. Selitykseksi löytyy helposti monenlaista pulmaa. On muutosvastarintaa, puutetta niin ajasta kuin rahastakin. Pysyvä puute tuntuu olevan riittävästä koulutuksesta, ja vaikka sitä olisi tarjollakin, sinne eivät lähimainkaan kaikki pääse eivätkä edes halua mennä. Lisäksi ongelmana on, että perinteisen koulutuksen sekä järjestäminen että siihen osallistuminen on hidasta ja kallista. Sekä järjestäminen että osallistuminen vaatii usein paljon suunnittelua, sähköpostien lähettelyä sinne tänne, palavereja, sijaisjärjestelyjä, matkustamista etc. Eikä tässä vielä kaikki. Käsittääkseni on ihan tutkittu juttu, että perinteinen koulutus, jossa opettaja kiikutetaan päiväksi jonnekin, pahimmassa tapauksessa pitkienkin matkojen päähän, tuottaa hämmästyttävän vähän tulosta.

 Tarkemmin ajateltuna vähäinen vaikuttavuus ei ole ihme. Jos koulutukseen osallistuu vaikkapa kahdenkymmenen opettajan ryhmä, on otos todennäköisesti täsmälleen yhtä heterogeeninen kuin tavallinen peruskouluryhmä. Kouluttaja yrittää parhaan taitonsa mukaan ottaa tämän huomioon, mutta todennäköistä on, että sisältö ja etenemistahti on sopiva enimmilläänkin noin viidennekselle osallistujista. Osalle valtaosa asioista on tuttuja jo ennestään, ja osalle hidaskin tahti on silti liian nopea.

 Koulutuksen jälkeen opettaja palaa työpaikalleen ja on parhaassa tapauksessa innostunut. Into saattaa kuitenkin hiipua nopeasti, kun opettaja törmää vaikkapa siihen, että se,  mikä koulutuksessa toimi omalla läppärillä mainiosti, ei toimikaan koulun koneilla. Verkko kaatuilee. Ja koulutuksessa esitelty kiva sovellus alkaa sittenkin tuntua vähän irralliselta kikkailulta.

 Onneksi näihin perinteisen koulutuksen haasteisiin on alettu viime vuosina kehitellä varsin toimivia ratkaisuja ja paras niistä on vertaistoiminta. Erinomainen resurssi vertaistoiminnan kehittämisestä kiinnostuneelle on esimerkiksi Anne Ronkaan ylläpitämä Vertaispäivittäjä-blogi.

Mitä vertaistoiminta on?


Näin asiaa kuvaa Vertaispäivittäjä-blogissa Anne Rongas:
Se on yhteisöllinen työtapa, keskustelua kollegan kanssa, ideoiden jakamista, avointa työskentelyä, hyvien käytänteiden siirtämistä, halua omaksua uutta ja toteuttaa se käytännössä, auttamista, innostamista.

Se on sitä, ettei panttaa tietoa ja osaamista. Jakamisen eetos ei ole päivän selvä, se pitää erikseen ottaa esille ja puhua. Jakamiseen ei ole tottumusta, sillä opetustyön historiaan kuuluu itsenäisyys, yksintekemisen kulttuuri. Julkisuuteen ei olla totuttu, mikä voi nousta esteeksi, vaikka muuten halua yhteistyöhön periaatteessa olisi.

Vertaisoppiminen opettajan työssä on myös oman tietämättömyyden tunnustaminen ja uskallusta kysyä. Se on sitä, ettei jää selvittämään yksin asioita. Tämä on joskus ammattilaiselle vaikeaa. Alansa osaaja ei aina luntevasti kysele ja tuo omaa epätietoisuuttaan kysymysten kautta näkyväksi. Opettajan ammati-identiteettiin ei ole kuulunut avun pyytäminen.

Vertaisoppimiseen kuuluu myös tasa-arvoisuus: kumpikaan ei ole toistaan parempi, ylempänä toista, vaikka on jollakin osa-alueella osaavampi. Asioita selvitetään yhdessä.

Opeverkostoissa oppiminen on auttajalle kevyttä. Kysyjäkin voi olla huoleton. Kun avun tarpeen edissää verkostolle, potentiaalisia auttajia on lukuisia ja vastaus näkyy kaikille. Kuormitus ei kohdistu aina yhdelle ja samalle henkilölle. Auttajalle vaiva ei ole suuri, kun hän tietää ja tuntee asian hyvin. Siinä, missä noviisi saattaa käyttää pahimmillaan tuntitolkulla aikaa jonkin pulman selvittämiseen, asiantuntijalta vierähtää muutama minuutti avun antamiseen. Verkostoissa auttaja voi luottaa siihen, että vastavuoroisesti itselle on apua tarjolla tarp
een tullen.
Kuten Rongaskin toteaa vertaistoiminta kukoistaa tällä hetkellä esimerkiksi opettajien FB-ryhmissä. Äikänopettajilla on tällä hetkellä ainakin kaksi FB-ryhmää, Äidinkielen opettajain epävirallinen ryhmä ja Äikän TVT-ryhmä. Jälkimmäisen olen itse perustanut vajaa vuosi sitten, ja siinä on nyt vähän vajaa kuusisataa jäsentä.

Hymyilevät kasvot ja ääni


Oma vertaisinnostukseni sai taas uutta  puhtia erityisesti viime viikolla, kun järjestimme ensimmäisen Äikän TVT-ryhmässä koollekutsutun Hangoutin. Kokemus oli monellakin tavalla jännittävä. Ensinnäkin olen elämässäni osallistunut vain pariin Hangouttiin enkä ollut itse sellaista koskaan aloittanut. Tilanne on ollut aiemmin aivan erilainen myös erityisesti siksi, että aiemmin olen hengaillut ennestään tuttujen ihmisten kanssa. Äikän TVT-ryhmästä en ole nähnyt koskaan livenä juuri ketään, ja vain pari jäsentä voin sanoa tuntevani muutenkin kuin netin välityksellä.

Sopiva aika haarukoitiin FB:n kyselytyökalun avulla. Koska kaikille halukkaille sopivaa aikaa on vaikea löytää valittiin se aika, joka sai eniten kannatusta. Lisäki luvattiin tehdä tallenne. Ja tässä se on:



Iloitsen,  että ylipäätänsä helposti löytyi kymmenkunta reipasta heittäytyjää. Myönnän yllättyneeni, miten mukavalta tuntui nähdä hymyilevät kasvot ja kuulla ääni. Hetken tajusin, miten helposti vaikkapa FB-ryhmiin kirjoitetut viestit kuulostavat jyrkemmiltä kuin miksi ne on tarkoitettukaan, kun viestistä puuttuu kaikki sanattomat ulottuvuudet. Todella kiva vertaisilmapiiri syntyi myös siitä, että selvästikään emme kukaan ole mitään Hengailun ammattilaisia, vaan kyse oli siitä, että kokeilimme reippaasti yhdessä.

Nyt jo FB-ryhmissä keskustellaan aktiivisesti ja jaetaan linkkejä ja vinkkejä, ja jo siitä on paljon iloa ja apua. Jatkuvasti on mahdollista oppia vertaisilta jotain uutta. Tuon hengailun inspiroimana jäin miettimään, olisiko mahdollista ottaa askelia kohti vielä syvempää yhteisöllistä tiedonrakentelua. Tarkoitan esimerkiksi sellaista toimintaa, jonka tuloksena syntyisi joku yhteinen luomus. Sellainen luomus, joka juuri syntyprosessinsa johdostakin väistämättä ylittäisi sen, mihin ryhmän jäsenet olisivat yksinään kyenneet.

Luomus voisi olla vaikka kokoelma tutkivan oppimisen aiheita ja ideoita. Tai ilmiömäinen projektivihko rakkaudesta. Tai kokoelma tekstitaidon tehtäviä. Tai mitä tahansa.

Kohti yksilöllistä yläkoulun äikkää

Olen viime tammikuussa kirjoittanut luonnokseksi jääneen blogipostauksen otsikolla Kriisitunnelmissa. Aloin kirjoittaa siitä, että mieltäni on pitkään kaihertanut joku täsmentymätön tyytymättömyys. Olen esimerkiksi kaipaillut uudenlaista oppimateriaalia osaamatta silti yhtään kuvata, millaista sen pitäisi olla. Tyytymättömyys on koskenut materiaalien lisäksi ihan kaikkea. Näin kirjoitin tammikuussa:
Itselläni on yhä usemmalla tunnilla yhä vahvempi tunne, että näin en voi kerta kaikkiaan enää kauaa jatkaa. Tunneilla on usein leppoisaa, vuorovaikutus oppilaiden kanssa sujuu vaivatta ja olen omasta mielestäni pitänyt tarkkaan huolen, että tehtävissä joita teemme, keskitytymme olennaisten taitojen harjoitteluun. Hetken myös naiivisti taisin kuvitella, että kunhan vaan saamme käyttöömme mobiililaitteita ja avoimen langattoman verkon, kaikki muuttuu jotenkin parempaan suuntaan. Hetkeksi helpottikin, mutta vain hetkeksi. Nyt ahdistus on palannut oikeastaan entistä pahempana.
Ratkaisu löytyi sattumalta somesta. Jossain törmäsin tähän Pekka Peuran puheenvuoroon oppimispolkujen monipuolistamisesta eli yksilöllisestä oppimisesta




Samaan aikaan somessa jaettiin usein linkkejä maot.fi -blogiin, jossa saattoi tutustua lisää näihin ajatuksiin. Oli helppo tajuta, että tässä se ratkaisu nyt vihdoin on. Kevään mittaan osallistuin pariin workshoppiin ja liityin yksilöllisen oppimisen fb-ryhmään. Tällä hetkellä tilanne on mielestäni todella innostava ja kaikin puolin loistava. Moni yksilöllisestä oppimisesta innostunut opettaja jakaa avoimesti kokemuksiaan ja materiaalejaan,  ja niistä saa jatkuvasti tukea ja ideoita myös omaan työhön.

Teoriasta käytäntöön - haasteita riittää


Haasteena oppimateriaalit


Yksilöllisen oppimisen käytännön toteutuksen rakentelu käy minulta hitaasti muun työn ohessa. Pulmia aiheuttaa ensinnäkin se, että - kuten tämän blogin lukijat tietävätkin - oppilaillani ei ole oppikirjoja. Haasteena on siis koota sellainen oppimateriaalipaketti, jota oppilaat voisivat käyttää mahdollisimman omatoimisesti, kaikkialla ja kaikilla laitteilla ja johon ei tarvita salasanaa. Tätä tarkoitusta varten kaivoin naftaliinista oppimateriaaliwikini. Sitä päivitän nyt vähitellen. Jos sinne joka viikko syntyy parikin palasta, niin tämän lukuvuoden lopussa pitäisi työn olla jo varsin pitkällä. Kirjallisuushistorian osuuden kirjoitan suosiolla kesällä - tai ensi syksynä.

Heitän tässä vaiheessa haasteen myös kaupallisille oppimateriaalien kustantantajille: Voisitteko please tehdä äikkään HYVIN yksilöllisen oppimisen malliin soveltuvaa materiaalia, jossa myös todella oikeasti PAINOTTUISIVAT OPS2016 avaintaidot eli itseohjautuvuus, yhteisvastuu, vuorovaikutustaidot, oppimisen taidot, ajattelun taidot, ongelmanratkaisu, soveltaminen ja luovuus. Jos nämä kriteerit täyttävää materiaalia joku päivä tulee markkinoille, saatan hyvinkin ottaa käyttöön  ja mainostaa muillekin ihan ilmaiseksi kaikilla mahdollisilla foorumeilla.

Haasteena arviointi


Toinen pulma juontuu oppiaineen luonteesta ja siihen liittyen itsearvioinnin haasteellisuudesta. Äikkä on korostetusti taitoaine ja siksi arvioinnissakin juuri taitojen arviointi on tärkeintä. Taitojen luotettava arviointi on tutkitusti opettajallekin vaikeaa saati sitten oppilaalle itselleen. Uskon, että tämäkin haaste on kuitenkin tavalla tai toisella ratkaistavissa. Keväällä tein ensimmäisiä kokeiluja. Olimme harjoitelleet seiskaluokkalaisten kanssa esseevastauksen kirjoittamista. Tehtävänä oli tehdä esimerkiksi esseevastaus Romeon ja Julian traagisista piirteistä. Mietin, voisiko arviointia harjoitella siten, että oppilas tutustuu arviointikriteereihin ja arvioi sitten muutaman eritasoisen suorituksen ja katsoo sitten, miten opettaja on tekstit arvioinut. Lopuksi oppilas sitten arvioi oman tekstinsä. Tässä linkki tätä varten tehtyyn materiaaliin. En osaa itsekään vielä sanoa, voisiko tällaisesta materiaalista olla apua. Tein materiaalit niin myöhään keväällä, että en enää ehtinyt kysyä myöskään oppilailta, mitä he ajattelevat.

Juuri tällä hetkellä arviointi ei ole päällimmäisenä mielessäni eikä toivottavasti oppilaidenkaan mielessä. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että Laura Tuohilampi kirjoitti sopivasti elokuun eli uuden lukuvuoden alussa Peruskoulupesula-blogissaan monia merkittäviä näkökulmia sisältävän bloggauksen Banaanikoulu. Hän kertoo siinä kuulemastaan mielenkiintoisesta konferenssiesityksestä, jossa kuvattiin toimintatapaa, jossa keskeisimpänä tavoitteena ei ole lainkaan opettaminen eikä arviointi vaan saada oppilaat kiinnostumaan oppimisestaan. Tästä inspiroituneena päätin, että teen erityisesti seiskaluokkalaisten kanssa tänä vuonna niin, että sanon aina hyvä, kun he vaan tekevät jotain, ja yritän välttää viimeiseen asti mäkätystä ja hoputusta, vaikka jollakulla hommiin tarttuminen näyttäisikin kestävän. Parin kuukauden kokemuksen jälkeen jo uskallan sanoa, että alustava vaikutelma on hämmästyttävän positiivinen. Minulta ei ole koskaan pyydetty näin paljon apua ja toisaalta oppilaat eivät ole koskaan keksineet niin paljon niin hyviä omia ideoita, kuin kuluneen parin kuukauden aikana. Ei ole lainkaan tavatonta, että oppilas tulee luokkaan selvästi etuajassa ja kysyy, voiko ryhtyä jo hommiin - ikään kuin siihen nyt lupaani tarvittaisikaan :).

Tämän syksyn käytännön järjestelyt


Opetan tänä vuonna pelkästään seiska- ja kasiluokkalaisia. Kasiluokkalaisille tein tällaisen pohjan tai kehikon, jonka varassa oli tavoitteena edetä syyslomaan saakka. Ideana on siis se, että siihen on merkitty kaikille pakolliset työt, jotka hyvin tekemällä saa seiskan. Korkeampia arvosanoja tavoittelevat voivat tehdä oman valintansa mukaan enemmän ja vaativampia töitä. Yritin korostaa myös, että etenemisjärjestyksen voi itse päättää, mutta käytännössä oppilaat ovat edenneet monisteessa esitetyssä järjestyksessä.

Kaiken kaikkiaankin tämä kasien kokeilu on ja ei ole toiminut mielestäni hyvin. Jotenkin minusta tuntuu tällä hetkellä, että yksilöllisyyden idea ei lopulta kuitenkaan oikein toteudu ja että toteutus jää pahasti puolitiehen. Suurin osa tekee kyllä ahkerasti töitä, mutta silti tunnelma on yleisesti ottaen erilainen kuin seiskojen tunneilla. Seiskojen tunneilla yksilöllisyys näyttää toteutuvan paremmin ja siksi siellä on erilainen ja iloisempi tekemisen meininki.

Seiskojen kanssa lähdimme liikenteeseen samaan tapaan kuin monena vuonna aiemminkin. Tehtäväksi tuli tehdä aluksi omaelämäkerta ja lukupäiväkirja. Aikataulu sovittiin niin väljäksi, että oli oletettavaa, että aikaa tulee jäämään myös muuhun. Luokan seinälle kiinnitettiin tiivistelmä seiskaluokan opsista ja ohjeena oli, että mitä vaan voi tehdä, kunhan se jotenkin liittyy äikän OPS:iin.  Koska keksiminen on tottumattomalle vaikeaa, tarjoilen yleensä tunnin aluksi jonkun vinkin, johon voi halutessaan tarttua. Jaan vinkit yleensä myös FB-sivulle, josta voi selailla halutessaan vanhojakin vinkkejä. Näiden vinkkien lisäksi aina on mahdollista eismerkiksi lukea novelleja ja tehdä niihin liittyviä tehtäviä.

Arvaattekin varmaan, että osalle oppilaista toimeen tarttuminen on haastavampaa kuin osalle. Kuten edellä jo sanoin, olen päättänyt silti pidättäytyä mäkättämästä. Sen sijaan koetan mainostaa joka tunnilla sitä, että kaverin tai minut voi aina pyytää apuun ihan missä vaan asiassa. Toiseksi yritän kaikin mahdollisin keinoin suunnata positiivista huomiota oppilaiden toimeliaisuuteen ja nostaa esiin heidän ideoitaan ja toteutuksiaan. Yhtenä keinona on esimerkiksi #päivänilo. Tällä hashtagilla postaan FB-sivulle ilahduttavia tapahtumia tunneilta. Uusi toimintakulttuuri ei synny hetkessä, mutta mielestäni alustavat kokemukset tästä systeemistä ovat hyvin rohkaisevia. Usein saatan tunnilla ihmetellä, että miten kaikki sujuu niin jouhevasti, vaikka suurin piirtein kaikki tekevät ihan eri asioita. Ja aiempaa useammin näen töihinsä todella intensiivisesti uppoutuneita oppilaita.

Toki minulle aina välillä iskee paniikki. Voiko näin oikeasti tehdä? Oppivatkohan nyt kaikki varmasti riittävästi oikeita asioita? Paniikki iskee osittain sen takia, että kaikki tuntuu vähän liiankin hyvältä ollakseen totta. Niinpä sitten esimerkiksi kuluvalla viikolla olen tehnyt perinteisiä ryhtiliikkeitä ja pakottanut seiskaluokkalaistet kuuntelemaan kaikki samassa tahdissa vaikkapa luentoa muistiinpanojen tekemisestä. Ja tekemään samoja harjoituksia samassa tahdissa. Yllättävän kärsivällisesti he ovat kuunnelleetkin, mutta tunnin lopussa kysyneet vähän kyllästyneen oloisina, että: "Koska me palataan taas siihen normaaliin systeemiin?"

Tavoitteet ensi lukuvuotta varten


Elämme tällä hetkellä oppilaiden kanssa selkeästi välitilassa, koska varsinaista yksilöllistä systeemiä meillä ole vielä olemassakaan. Tarkoitan siis sellaista selkeää ja viimeisteltyä systeemiä kuin monilla matikisteilla näyttää jo olevan (ks. esim. linkit postauksen lopusta). Kunnianhimoisen tavoitteenani kuitenkin on, että ensi sykynä valmiina on rakenteet, joiden puitteissa oppilas voi edetä yksilöllisessä tahdissa koko yläasteen äikän. Olen sitä varten hahmotellut asioita taulukoksi ja käyttänyt pohjana OPS2016 luonnosta. Taulukossa on kolme saraketta, ja tarkoitus on näillä sarakkeilla tehdä eroa bloomilaisittain alemman perustason osaamisen, hyvän keskitason osaamisen ja sen ylittävän kiitettävän/erinomaisen osaamisen välille. Taulukkoon on tarkoitus tavalla tai toisella koota kuhunkin osa-alueeseen liittyvät resurssit ja materiaalit, ja muutama alustava linkki oppimateriaaliwikiin siellä jo onkin. Kaikkineen kyse on vielä selvästi raakileesta, ja kokonaan miettimättä edelleen on esimerkiksi, miten seuraan ja ohjaan edistymistä. Todennäköistä myös on, että vaikka eteneminen voi muuten tapahtua itse valitussa järjestyksessä, tietyistä perusasioista pitää kaikkien aloittaa.

Tuntuuko kunnianhimoiselta ja yltiöpäiseltä suunnitelmalta? Niin minustakin :) Tällä tiellä aion silti jatkaa. Loppuun liitän vielä kuvan, joka osaltaan vielä havainnollistaa, miksi tulevaisuuden oppiminen on yksilöllistä oppimista. Yksilöllinen oppiminen - sellaisena kuin itse sen ymmärrän - mahdollistaa mielestäni huomattavasti perinteistä opetusta paremmin oheisessa taulukossa mainittujen tulevaisuuden taitojen harjoittelun. Kuva on poimittu Twitteristä @growinglearners twiitistä.


Erinomaisia kuvauksia yksilöllisestä oppimisesta yläkoulussa




EDIT 21.10.




keskiviikko 10. syyskuuta 2014

#haastepedagogiikkaa

Olen jo vuosia käyttänyt suljettuja FB-ryhmiä niiden oppilaiden kanssa, jotka FB:ssä ovat. Nyt päätin tässäkin asiassa lähteä aiempaa avoimemmille linjoille, ja perustin paljolti Rita Keskitalon Obi-yhteisön innoittamana äikän opetukselle oman yhteisön.



Ensisijaisesti yhteisön on tarkoitus on palvella oppilaita. Aivan kuten koulummekin sivuilla myös äikän sivuilla asetukset ovat avoimet eli kuka tahansa voi jakaa aikajanalla mitä haluaa. Toivon, että oppilaat innostuisivat jakamaan siellä töitään ja ideoitaan ja osallistumaan keskusteluun. Sivujen on tarkoitus olla muun muassa mediakasvatuksen näyttämö, jossa oppilaat voivat harjoitella avointa sosiaalisen median hyöty- ja työkäyttöä.

Oppilaiden lisäksi tarkoitus on palvella myös huoltajia. Toivon, että sivut tekevät opetusta läpinäkyväksi myös kodin suuntaan. Ilahduttavaa onkin, että yksi huoltaja onkin jo kirjoittanut sivulle kommentin jo muutama päivän sivujen avaamisen jälkeen. Kommentti toimi hyvänä lähtkökohtana keskustelulle luokassa.

Kolmas tärkeä ryhmä on kollegat ja muu someheimo, joiden läsnäolo sivuilla jo sinänsä on erinomainen esimerkki sosiaalisen median joustavista mahdollisuuksista. Oppilaat kuuntelivat hieman hämmästyneen oloisina, kun esittelin heille keitä esimerkiksi ensimmäisten tykkääjien joukossa on.

Yksi sosiaalisen median ilmiöitä ja sille luontaisia osallistumisen tapoja ovat erilaiset haastekampanjat, viimeisimpänä esimerkisi #Kutsumua-kampanja. Tarkoitukseni onkin jatkossa miettiä esimerkiksi, kuinka tätä haastelogiikkaa voisi koulussa hyödyntää ja kehitellä. Tai siis, parasta tietysti olisi, jos oppilaat itse kehittelisivät kampanjoita. Äikän opettajalle tulee ensimmäisenä mieleen vaikkapa joku #luemut -kirjavinkkikamppis tai vastaava. Oppilaille tulee todennäköisesti mieleen jotain ihan muuta.

Olen ottanut sivuilla käyttöön kaksi hashtagia: #päivänvinkki ja #päivänilo. Ensin mainitulla tägään oppilaille tehtäviä, toinen on tarkoitettu oppimisen näkyväksi tekemiseen ja myönteisen toimintakultuurin ja ilmapiirin vahvistamiseen.

Tervetuloa tykkäämään ja osallistumaan!